Uusi talo, uudet maisemat

Tuli tuossa taas yksi etappi saavutettua, kun eka perheenvaihto tapahtui viikko sitten. Pienenä yllätyksenähän se tuli, kun luultiin counselorini kanssa että vaihto olisi vasta tällä viikolla. No, mikäs siinä sitten lähteä vähän lyhyemmällä varotusajalla.

Nykyinen kotini (noin jouluun saakka, jos ei muutoksia tule) sijaitsee Dundas- nimisellä 'paikkakunnalla', joka tosin ei ole itsenäinen vaan osa Hamiltonia, niin kuin Ancasterikin. Asukkaita -aina niin kovin luotettavan wikipedian mukaan- on lähes 25 000. Mutta tämä alue missä asun, on oikeastaan keskellä metsää ja Dundaksen keskustaan on matkaa varmaan 5km. Rauhallisuutta tuo isohko luonnonsuojelualue, jonka reunassa/keskellä tämä iso talo sijaitsee. (Kuvat luonnonsuojelualueesta ja talosta ensi kerralla.) 

Talo on siis suuri ja vanha, ensimmäiset osat talosta rakennettiin 1700-luvun loppupuolella ja sen kyllä huomaa lattiasta kun astuu tiettyyn kohtaan. :) Hostisäni omistaa myös oman rakennusfirman, joka tekee käsittääkseni isoja rakennuksia ja niihin lähinnä perustuksia. Niin kuin talon, myös firman hän on perinyt aiemmilta sukupolvilta. Lisäksi perheeseen kuuluu siis äiti, joka on jonkun nettilehden päätoimittaja, hostveli 16v, hostsisko 13v, taloudenhoitaja, joka tosin asuu itse Torontossa päin ja ajaa sinne aina viikonloppuisin, koira ja neljä hevosta.

Luonnonsuojelualue on siis iso, joten sinne on ollut tilaa tehdä paljon pyöräilyreittejä. Yhtä sellaista pitkin tulen ehkä taittamaan osan koulumatkastani, kun se ensi viikolla alkaa. Pyöräily onkin täällä hurjan suosittua enkä ole nähnyt skoottereita/mopoja ikäisteni keskuudessa vielä ainuttakaan, enkä usko että tulen näkemäänkään. Hostveljeni ja hostisäni ovat todellisia pyöräilyintoilijoita. Hamiltonissa ei ole sallittua ajaa pyörällä jalkakäytävällä, vaan autokaistan vierellä on pyöräilijöille oma kaista. Muutama pyöräilyreissu on tullut jo tehtyä Hamiltoniin mm. hostveljen Willin ja tämän kaverin Willin kanssa tehtiin n. 22km reissu lauantaina. Upeat oli maisemat luonnonsuojelualueella, maastopyörä tuli todellakin tarpeeseen! Kavereilla oli asiaa myös pyöräkauppoihin (hostveli toteutti haaveensa ja rakensi oman pyörän) ja näyttivät samalla mm. Hamiltonin yliopiston kampusaluetta. 

Alueen eläimistö on myös aika jännittävä. Sirkat sirittää täälläkin taukoamatta, karhuja ei tältä korkeudelta löydy, kuten ei myöskään myrkkykäärmeitä. Sen sijaan on pesukarhuja ja kojootteja(!) Luulin että noita jälkimmäisiä löytyy vain jostain Arizonasta tai Californiasta. Hirviä ei ilmeisesti ole, mutta peuroja sen sijaan ihan haitaksi asti. Jopa siinä määrin, että myöhemmin syksyllä niiden metsästys on suosittua. Erikoista siitä mielestäni tekee sen, että se tapahtuu jousipyssyillä tai varsijousilla. Kysyin hostisältäni, harrastaako hän metsästystä, koska olin aiemmin nähnyt jouskareita ja nuolia. Ei kuulemma harrasta vielä, koska haluaa hioa taitonsa ensin riittävän hyviksi. 

Säällä on 'lesottava' vielä sen verran, että eilisen tajusin olleen ensimmäinen kunnollinen sade/ukkospäivä. Tänäänkin satoi illalla melko rankasti, päivällä oli 32 astetta ja uskomattoman trooppinen ilma.. Kosteusprosentti oli varmasti iso. Tätä ennen päivät ovat olleet enimmäkseen tosi aurinkoisia, paria poikkeusta lukuunottamatta. Kuulemma kylmyys ja pimeys tulee vasta marraskuussa, lokakuussakin voi olla vielä ihan mukavia päiviä.

Perheeni on ollut kyllä ihan mukava, mutta sopeutumisessa on mennyt vähän aikaa. Myös iso talo on aiheuttanut pientä hämmennystä. Taloudenhoitaja on myös tosi mukava. Tänään aamiaisella tulin keittiöön ja lähes ensimmäinen kysymys oli, mitä haluan aamiaiseksi. Olin kuullut toki tuon kysymyksen jo aiemminkin, mutta silloin tajusin että "Jaaha, tämä on ihan tapana tässä talossa." Kelpaa toki, aamiaisen jälkeen ei nimittäin jäänyt tippaakaan nälkä! Päivällinen on tässä taloudessa vieläkin järjestelmällisempi tapahtuma, mitä se oli ensimmäisessä perheessä. Ruokailu tapahtuu ruokasalissa, ison pöydän ääressä, hostisä istuu aina päässä ja aina ruokailun jälkeen on tarjolla teetä -usein myös jälkiruokaa. Ja aikaa on varattu runsaasti.

Tänään käytiin myös avaamassa pankkitili ja hankkimassa puhelinliittymä -vihdoin ja viimein. No jaa, eipä ole ollut toistaiseksi isompaa rahantarvetta tai puhelimen soitto/tekstiviesti ominaisuuksille käyttöä eli en halua kyseenalaistaa! Koulullakin käytiin ensimmäistä kertaa sisällä, kyllä se isolta vaikutti. Se oli ensimmäinen reaktio, kierrosta koulun sisällä ei keretty tekemään, aika meni rehtorin kanssa jutellessa. Asioita ei kyllä oikeastaan saatu sillä saralla edistettyä, jotain häikkää oli jossain maksujutussa, josta rehtori halusi olla varma, että tarvitaanko sitä. 

Totta puhuen viimeisen viikon sisällä on ollut muutamia tylsähköjä hetkiä. Nyt on sellanen fiilis, että alkaa tapahtumaan, kun koulu alkaa ylihuomenna on ensimmäinen rotarykokous (jossa pitäisi jotain järkevää sanoakin isohkolle joukolle). Seuraavassa kattauksessa tulee kuvia ainakin talosta ja luonnonsuojelualueesta ja varmaankin ensimmäiset mietteet koulusta. Stay tuned, 'eh!

Ancaster ja ensimmäinen viikko

Noniin, nyt on ensimmäinen viikko ja pari päivää takana. Vastaanotto oli -kuten viimeksi kerroin- mielettömän lämmin ja tunsin oloni todellakin tervetulleeksi. Perhe on tosi mukava, isä John ja äiti Nancy ovat olleet viikolla aika paljon töissä joten olen ollut melko paljon pikkuveljeni Bradleyn ja tämän kavereiden kanssa, jotka tosin ovat pari vuotta itseäni nuorempia. Ollaan mm. heitelty korista ja leikitty hippaa. (Joo, jälkimmäinen kuulostaa aika lapsekkaalta, mutta ihan hauskaa on ollut!) Isoveljeni Ryanin (joka myös on paljon hankkimassa rahaa yliopistoaikaa varten) kanssa olen pelannut paljon XBoxilla. Perheelläni on myös mukava uima-allas takapihalla, siinä tuli taas eilen uitua pari tuntia. Yllätyksekseni englantiani on kehuttu parikin kertaa, itse en ole siihen kyllä vielä tyytyväinen vaan onhan tässä aikaa oppia. Tiedä sitten onko kanadalaista kohteliaisuutta vai mitä..

Huoneeni (joka ei rajoitu pelkastaan tuohon) sijaitsee
kolmikerroksisen talon pohjalla.

Siitä yksi otos upeasta takapihasta.

Ja siinä toinen.

Viikko sitten oltiin viikonloppuna perheen mökillä Muskokassa Wooden Lake- nimisen isohkon järven rannalla, n. kolme tuntia pohjoiseen Hamiltonista. Siellä olikin porukkaa, kun Nancyn kaikki sisarukset perheineen viettivät kanssamme viikonlopun. Mikäs siinä, oikein mukavaa väkeä niin kuin poikkeuksetta lähes kaikki ihmiset täällä. Ohjelmassa oli mm. moottoriveneilyä, vähän purjeveneilyä (ekaa kertaa elämässäni!) ja hyvää ruokaa. Ja totta kai vastailua kysymyksiin Suomesta jne. :) Ensimmäistä kertaa sain myös paahdettuja vaahtokarkkeja muodossa, joista oikeasti tykkäsin. Järven rannalla oli muuten valtavasti kesämökkejä, oikein sellaista tyypillistä suomalaista maisemaa -saunaa lukuunottamatta.
Ancaster

Ancaster on siis alue jossa asun, ei ole enää itsenäinen paikka vaan liittyi osaksi Hamiltonia vuonna 2001. Hamiltonin keskustaan on täältä kuitenkin mentävä pieni pätkä moottoritietä, aikaa menee ehkä 15-20 minuuttia. Kuvittelin Ancasterin paljon pienemmäksi, mutta pääkatu on tosi vilkas ja asutus melko tiheää. John kertoikin, että missä vaan on tontti ja mahdollista rakentaa, niin sinnehän rakennetaan. Senpä takia alueen asukasluku on kasvanut viime vuosina valtavasti. Asukaslukua yritin parikin kertaa tiedustella, mutta kun eivät osanneet sanoa tarkkaa lukua, katsoin itse wikipediasta, 2006 vuonna näyttää olleen n. 33 000. Pääkatu on siis todella vilkkaasti liikennöity autoista ja rekoista, keskustassa on useampikin vähintään Prisman kokoinen kauppakeskus, mm. Walmart. Sitten löytyy ihan peruspalveluita ja isohko leffateatteri -Tim Hortonsia ja muutamaa ruokapaikkaa unohtamatta. Lisäksi Ancaster on aika laajalle ulottuva. Talo, jossa asun, sijaitsee lähellä keskustaa oikein mukavalla kadulla. Esim. tällä kadulla tiiliset omakotitalot on rakennettu ihan vierekkäin ja jokaisella on pienehkö piha joista pidetään kyllä hyvää huolta.

Tässä pätkä kotikatua,
koti on vasemmalla eikä ihan näy kuvassa.

                                                 

Palanen Ancasterin keskustaa. 

Ja siinä toinen palanen. 

Muutama sana säästä ja ruokailusta.

Kartasta kun katsoo, on Hamilton suunnilleen Välimeren korkeudella. En tullut itsekkään tätä aiemmin ajatelleeksi, sää on nimittäin tuntuvasti Suomen säätä lämpimämpi, 30 asteinen päivä on ihan normaali kesäpäivä. Siksipä yllätyin, kun kuulin että mm. maissi ja persikat ovat paikallisia ja kirsikatkin aivan toista laatua kuin Suomessa. Iltaisin kuulee sirkkojen (tai kaskaiden) siritystä, ei mitään valittamista tässäkään erikoisuudessa. :)


En ole vielä oikein sinut sen kanssa, että lounas on täällä hyvin epämuodollinen ja pieni ateria, kuten monet varmasti tietävätkin. Toissa päivänä katsoin syöneeni lounaalla pari luumua, vähän nachoja ja pähkinöitä. Siispä aamiaisella tulee syödä tukevasti, että jaksaa päivälliseen asti, joka onkin sitten iso ja "tärkeä" ateria, varsinkin viikonloppuisin. Ruuassa ei ole ollut mitään valittamista, melko pitkälti käytetään samanlaisia raaka-aineita kuin Suomessa (eikä kyllä ainakaan häviä Suomen ruuille!)


Viime viikolla ei ollut vielä rotarykokousta, vaan oltiin risteilyllä Hamilton Baylla, joka kuuluu valtavaan Lake Ontarioon. Siispä ensimmäinen rotarykokous lienee tällä viikolla/sitä seuraavalla, en ole ihan perillä järjestelyistä. YEO:ni (nuorisovaihtovastaava) Ginny kertoi että kokouksiin osallistuu keskimäärin n. 80 jäsentä. Jännittää, joo! Siitä varmaan lisää ensi viikonloppuna tai loppuviikosta, tuossa vielä jotain pikkuhuomioita.


-Ihmisten kohteliaisuus
-Bagelsit (tietynlaisia rinkeleitä, kotoiset vesirinkelit pelkkä vitsi näiden rinnalla)
-Kanadan lippuja melko paljon kaikkialla
-Täälläkin on paljon metsiä, tosin enimmäkseen lehtimetsiä
-Ruisleipää myydään, on kyllä enemmänkin "mallasleipää", eikä pärjää ruispaloille vaikka ihan hyvää onkin
-Löysin monikulttuurisesta ruokakaupasta (joka oli iso, kuinkas muutenkaan) täytelakritsia!

The New York City

Ihmisiä, keltaisia takseja, matkamuistomyymälöitä, ihmisiä, ruokapaikkoja, neonvaloja, ihmisiä, korkeita rakennuksia.. Siinäpä Manhattan pähkinänkuoressa. Tulipahan käytyä! En muuten yhtään muistanut, että Atlantin ylitys voi tuntua noin paljon jaloissa. Kyllä huomasi, että lähes 9 tuntia tuli istuttua.

Ohjelma Omenassa oli aivan huikea, tiistaina kiertoajelua Manhattanilla, joka piti sisällään mm. Vapaudenpatsaan (hiukan kauempaa tarkasteltuna) ja China Townin. Pian jälkeen tämän oli vuorossa hulppea Rockefeller Center jossa oli kierros NBC-studiosin tiloissa. Aivan mieletön kokemus! Sekin. Tiistain ohjelmaan ei muuta upean auringon paisteen lisäksi tainnut kuulua.

Kunnes koitti keskiviikko. Aamulla kärsin vielä jet lagin rippeistä, särki päätä ja silmiä. Jäin hotellin -joka muuten oli valtavan kokoinen- aulaan juomaan Ginger Alea ja lukemaan NY Postia, kun muut tuntuivat lähtevän kiertelemään Manhattania. Tylsä päivä meinasi tulla, lähdettiin kuitenkin päänsäryn hellittäessä Central Parkia kohti. Siellä mukava pikku kierros, ja sieltä suoraan Broadwaylle Spider-Man- musikaaliin, joka muuten oli huikea show. Jatkoa tuollekin oli kuitenkin vielä luvassa.

Empire State Bulding riitti tällä kertaa tältä etäisyydeltä.

Kyllä se siellä on, se Vapauden patsas.

Tähtilippuja oli vähän siellä sun täällä.

The View- heaven is like a place on earth

Broadwaylta suoraan hotellille lyhyeen koulutukseen, sen jälkeen vähän hienompaa päälle ja katseet kohti viiden tähden The View- hotellia. Niin katseet kohti mitä? Tuolloin en vielä muistanut, että matkahan taitetaan limusiineissä. Melkoinen jysäys siis oli, kun tajusin että valkoinen pitkä auto odottaa.

Ravintola oli 48. kerroksessa, ja alue jolla syötiin, pyöri hyvin hitaasti ympyrää, jotta kaikki saisivat tasapuolisesti maisemia. Näkymät oli varsinkin illan hämärtyessä upeat, kuten arvata saattaa. Itse buffetpöytä oli lähes täydellinen. Alkuruokiin oli panostettu, ja se todella näkyi, huikea kattaus. Pääruuat oli allekirjoittaneelle pettymys, mutta sen jälkeen odottaneet jälkiruuat olivat vähintään alkuruokien tasolla. Varmaan tusina erilaisia leivoksia ja vastapainoksi homejuustoja ja keksejä. Huh huh. Kiitokset myös pöytäseuralle!

Tunnelma ei välity kuvasta, surkea kuvaaja kun olen.


Tänään heräsin 3,5 tunnin unien jälkeen neljältä, lentokentällä kun on oltava aina se kuuluisa "pari tuntia" ennen lennon lähtöä, eli silmä alkaa painamaan väkisinkin. Alku vaikuttaa lupaavalta, täällä oli maailman lämpimin vastaanotto ja ihmiset ovat olleet todella avoimia ja kohteliaita. Jotain huomioita oli tarkoitus laittaa ranskalaisilla viivoilla mutta nyt en yksinkertaisesti kykene siihen, eli se on Hyvää Yötä. Tai huomenia vaan sinne Suomeen!

Wind Of Change

Kesä alkaa täällä Suomessa kääntyä siihen pisteeseen, että nyt viimeistään aletaan valmistautua tulevaan kouluvuoteen. Itselläni ei loman loppu ole tänä vuonna vielä mielessä, pikemminkin Suomen jättäminen ja uusi ajanjakso Atlantin tuolla puolen.

Huomenna, 5.8 -maaginen päivämäärä joka on pyörinyt mielessäni helmikuulta lähtien päivittäin- suuntaan ensin kohti New Yorkia ja sen jälkeen torstaina kohti Hamiltonia, pitkä odotus siis päättyy. Kuten sanottu, jännitystä on ollut monenlaista. "Matkakuumeen" lisäksi viime päivät olen taistellut kurkkukivun kanssa, joka yhdessä sitkeän flunssan kanssa tuntui jo taittuvan antibiottikuurin jälkeen. Perjantaina jouduin käymään vielä päivystyksessä, onneksi mitään erityistoimenpiteitä aiheuttavia juttuja ei löytynyt. 

Torstaista lähtien alkaa sähköposteissa pyörineet nimet saada kasvonsa ja kaikki visiot, -joita päässäni on pyörinyt useita- tapahtuvat, joko sellaisina kuin olen ne kuvitellut tai aivan päinvastoin. Nyt on vain toivottava että kaikki menisi putkeen, eikä sattuisi mitään onnettomia (osin toki itsestäni riippumattomia) kämmäyksiä esim. matkatavaroiden kanssa.

Tuosta Omenasta pari sanaa. Jos olisin menossa sinne lomalle, odottaisin sitä varmasti vähän toisesta näkökulmasta, mutta nyt en osaa olla siitä aivan hekumoissani. Totta kai olen siitä ja meille järjestetystä huikean kuuloisesta ohjelmasta innoissani, onhan NYC maailman kaupunkien ehdotonta eliittiä, mutta sen jälkeen odottava Kanada-aika on jotenkin enemmän mielessä.

Tässä vaiheessa usein todetaan, kuinka nopeasti aika on mennyt ajankohdasta A ajankohtaan B. Niin totean itsekin, vaikka se kovin kliseiseltä kuulostaa! Tämä (koko vaihtoprosessi) on ollut ihan mieletöntä show'ta ja vuoristorataa. Välillä on ollut joku tärkeä paperi hukassa, välillä taas on tullut positiivisia uutisia Kanadasta, jossakin välissä on ollut epätietoisuutta ja välillä taas on tajuttu, kuinka lähellä elokuun ensimmäinen viikko on. 

Nyt lienee myös aika ensimmäisten kiitosten. Niitä on paljon, enkä pysty edes muistamaan kaikkia ketkä ovat osaltaan helpottaneet prosessia. Aina itse Rotareista ja asioideni järjestelijöistä tsemppaus- omakohtaisia kokemuksia sisältäviä viestejä Kanadasta ja Pohjois-Amerikasta lähettäneisiin, unohtamatta tietenkään vanhempiani, jotka ovat omistautuneet ihailtavasti tähän sirkukseen, jaksaneet käydä paperisotaa ja totta kai tehneet isoja taloudellisia satsauksia. Kuten sanoin, listasta saisi pitkän, mutta iso Kiitos teille kaikille! 

Tähän väliin totean, että Kanadassa postaukseni saattavat sisältää myös urheilua tai jotain viisastelua siitä, mutta siitä kiinnostumattomille todettakoon, että pyrin kyllä tekemään selväksi milloin alkaa urheiluosio ja milloin jatkuu muiden kuulumisten kertominen. :)

Spotifylistalta rupesi täysin odottamatta soimaan Scorpionsin 'Wind Of Change'. Ja ei, tämä ei ole lavastettu juttu. Muutosten tuulet, ne puhaltavat huomenna allekirjoittaneen toiselle mantereelle, mutta saa nähdä koetaanko niitä myös blogin ulkonäössä/rakenteessa.. Postaukset Suomesta oli tässä, lätäkön takaa sitten lisää!