Vaahteralehden varjossa: R.O.L.E

Yksi asia on varmaa –ikinä en enää katso Super Bowlia. Siitä saa vaan sitkeän flunssan jonka eliminointiin tarvitaan antibiootti-kuuri. Melkein pari viikkoisesta lentsusta huolimatta, reissu pohjoiseen tuli tehtyä ja sen annin käyn päällisin puolin tällä kertaa läpi.. Kuitenkaan liian syvälle pureutumatta. Lyhyehkö päivitys tällä kertaa luvassa, pieni ripaus kuvia tulee heti kunhan saan kamerani takaisin.

26 vaihtaria ja tulevaa vaihtaria + muutama aikuinen minibussin kyytiin kompakteine rinkkapakkauksineen ja bussi kohti Algonquin parkia, luonnonpuistoa reilun viiden tunnin ajomatkan päässä Hamiltonista. Way up North- kuten kuuluu sanoa. Bussimatkan jälkeen kilometrin verran järven jäätä itse tukikohtaan. Tarkoituksena viettää kolme yötä tosi alkeellisissa oloissa.

Reissun lyhenne R.O.L.E tulee sanoista Rotary Outdoors Leadership Excperience. Se oli todella noita kaikkia. Reissu oli itsellenikin kokemus –huikea kokemus- mutta voi vaan kuvitella mitä se on tyypeille Australiasta tai Argentiinasta, jotka ovat ensimmäistä viikkoa Kanadassa.

Jokaisena aamuna ilkeä ja ennen kaikkea kylmä herätys. Puulämmitteisessä mökissä ei kipinävuoroja yöllä ollut. Lämpöä tuvassa kyllä riitti, mutta vain päivällä.

Sunnuntaina oli vuorossa ensimmäinen vaellusretki lumikengillä. Pari tuntia ja muutama kilometri, ei yhtään hullumpaa.

Retken päälle avannon kautta puulämmitteiseen saunaan, josta uudelleen avantoon. Kylläpä kelpasi! Harmi vaan, että jokaiselle ryhmälle oli varattu kaikkeen tuohon aikaa 20minuuttia. Tänne asti piti tulla, että ensimmäistä kertaa tuli koettua niin avannon jäätävä vesi kunnolla. Mahdollisimman pokkana oli silti marssittava järveen ja etelästä tuleville oli uskoteltava, että tämähän on itselle ihan normaalia. Taisi mennä läpi aika onnistuneesti. J

Maanantaina oli vuorossa varsinainen grande finale. Samanlainen vaellusretki lumikengät jalassa, kuin sunnuntaina, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiin kymmenen jälkeen aamusta ja palattiin viiden aikaan, hippasta ennen päivällisaikaa. Painotan, ettei vaelluksilla teoriassa ollut aikuisia mukana. No, oli siellä kaksi mutta näiden rooli oli yhtä kuin ei mitään.

Tämän enempää en aio kertoa, vaikka vielä olisi paljon kerrottavaa mm. vaelluksista sekä muutamasta muusta jutusta, joita en edes maininnut. Tekisipä mieleni jakaa se kanssanne, mutta miksi en näin tee, on koska mekään ei tiedetty reissusta oikeastaan yhtään mitään etukäteen. What happens in Algonquin, stays in Algonquin. On vain todettava, että ryhmämme oli aivan huikea, olimme ihan yhtä perhettä. Lähes jokaisella oli varmasti suuret ennakkoluulot, kylmään aamuun herääminen oli sitä itseään, suihkuttomuus ja kova makuualusta koettelivat varmasti monia, mutta kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä retken päätteeksi. Jokaisella oli oikeus olla oma itsensä. Onnistuimme ryhmätehtävissä ja vaelluksissa loistavasti. Tämä reissu lienee jo nyt TOP5 kokemuksissa, joita täällä on tullut koettua ja on vielä tulossa. Sääkin suosi, viimeisenä aamuna oli kireä -30 asteinen pakkanen, mutta reissun keskilämpötila oli varmaan -15 kieppeillä.

Kiitos, Algonquin R.O.L.E-camp!

P.S. DFYN! Ai mitäkö se sitten meinaa? No, sitäpä voitte pähkäillä ja googletella ihan kaikessa rauhassa. ;)