Kuka olen?

Taitaa olla aika herätellä taas parin viikon hiljaiselon jälkeen tämä blogi henkiin. Vaihtovuoteni ylitti eilen (1.2) puolivälinsä, 178 päivää sitten laskeuduin Toronton lentokentälle, 175 päivän päästä Finnairin kone nousee ilmaan pimenevälle yötaivaalle kääntäen kurssinsa itää kohti. Paluuliput on siis jo varattu ja paluu Suomeen on heinäkuun lopussa. Tällä kertaa käyn läpi vain pikaisesti tammikuun lopun jännittävimmät kuulumiset ja pureudun sen jälkeen johonkin muuhun.

Aika on kulunut mm. luistellessa erinäisissä porukoissa, usein jääkiekkotoppaukset ynnä muut sen lajin pelaamiseen tarvittavat tavarat mukana. Elokuvissa on tullut käytyä myös melko ahkerasti ja käytiinpä heittämässä toinen laskettelureissu pohjoiseen Collingwoodiin. Koulussa oli vihdoin koeviikko pari viikkoa sitten, jakso vaihtui luonnollisesti samalla. Ensi jaksossa itselle tulossa historiaa, (vapaatunti), valokuvausta ja uskontoa. Itsellä ei ollut koeviikolla kuin ranskan koe, joka meni vähintään kohtalaisesti.. Ehkä. Loppuaika koeviikosta meni kotona lorviessa. Toinen NHL-matsi käytiin katsomassa host-isäni kanssa Buffalossa. Perjantaina tsekattiin yksi maailman suosituimmista sirkuksista, Cirque du Soleil (on muuten Kanadasta alun perin). Hieno show, mutta aiemmin hehkuttamani Stomp! veti kyllä pidemmän korren. Eiliseksi olin kutsuttu kaupungin mustille ihmisille tarkoitettuun vuosittaiseen gaalaan. Mielenkiintoista oli käydä, vaikka loppua kohden rupesi tylsistyttämään. Juuri nämä tällaiset tilaisuudet ja niistä saatu kokemus maksavat itsensä takaisin vuosien päästä.

Hienoja hetkiä on siis jälleen kerran ollut ja elämä on suhteellisen rentoa. Meidän house-liiga joukkueella pelit menneet välillä hyvin, välillä karmeasti. Intohimo tuohon juttuun kasvaa viikko viikolta, parin kuukauden päästä kausi on tosin jo ohi. Tasan viikon päästä olisi määrä lähteä Algonquiniin, 5h automatkan päähän pohjoiseen muutamaksi päiväksi muiden piirin vaihtareiden kanssa. Ainut elektroninen sallittu laite on kamera (ei sähköjä koko talossa), ei juoksevaa vettä ja majoituspaikalle käveltävä kilometrin verran järven jäätä pitkin. Extreme-eräilyä siis luvassa, ehkä se kuitenkin vähän enemmän etelästä tulevia hätkähdyttää kuin tällaista härmäläistä. Positiivista virinää on itsellä ilmassa, mutta niin on tosin myös flunssan alkua.
-------------------------------------------------------------------------

Nyt vaihdan topickia, vastaan osittain otsikossa itselleni esittämään kysymykseen. Ei tule oma elämäkertaa, ei edes lyhennettyä versiota. Tämä aihe on pyörinyt päässäni rehellisesti sanottuna jo useamman vuoden, kenellekään en ole siitä kunnolla avautunut vaan olen hautonut sitä mielessäni. Ehkäpä tämä on sopiva hetki purkaa ajatukset, kun olen täällä kaukana ”turvassa”. J

Kuten totesin, vaihtovuoteni on ylittänyt puolivälin. Niin kuin tässäkin blogissa olen sen sanonut, vaihtovuoden aikana vaihto-oppilas muuttuu ihmisenä vähitellen. Palaat takaisin erilaisena kuin olit silloin kun lähdit, otat enemmän vastuuta itsestäsi ja sitä rataa, blaa blaa blaa. Olen huomannut vaihtuvuutta tapahtuvan, ja ennustan että sitä on vielä luvassa. Yhdessä asiassa en ole huomannut muutosta.

Olen ollut lähes koko elämäni ajan hiljaisempaa ihmistyyppiä enkä ole koskaan ollut varsinaisesti mikään vitsinlohkaisija. Etenkin vähänkään isommissa porukoissa, oli se porukka sitten tuttu tai vieraampi. Olen miettinyt, mistä se johtuu? Onko se vain suomalaista varautuneisuutta, tuliko se geeneissä, onko syynä pieni kotikyläni ja ”pienet piirit” vai onko se kombinaatio noita kaikkia, tai edes paria niistä? Mahdotonta sanoa. Yhtä kaikki ajattelin, että lähden hakemaan muutosta tähän vaihtovuoden aikana. Luon valtavasti kaverisuhteita ja mykistän Suomessa kaikki small-talkillani, kun palaan. Yritin aikani, mutta olen huomannut, ettei muutosta ole tässä asiassa tullut. Koin hetkellisesti lievää pettymyksen tunnetta, kunnes tulin ajatelleeksi että ”Jaa. Entä sitten?”.

Latino-Amerikasta, Espanjasta tms. tulevat mielletään usein aurinkoisiksi ilopillereiksi, lähes poikkeuksetta nämä kaverit saavat positiivista huomiota. Stereotyyppisen suomalaisen piirteitä lienee tässä turha luetella, mutta itse en todellakaan tunnustaudu myöskään sisäänpäin kääntyneeksi tuppisuuksi. Kuitenkin, onko se joku vääryys jos olet rauhallisempaa sorttia? Mielestäni ei, vaikka usein hiljaisesta ihmisestä puhuttaessa on helposti huomattavissa negatiivinen nyanssi. Itse pyrin olemaan avoin kaikkea ja kaikkia kohtaan.  Vaihto-oppilaat ympäri maailman mielletään usein positiiviseen sävyyn hölöttäjiksi, jotka onnistuvat helposti luomaan uusia kaverisuhteita ja niin edespäin. Tai ainakin itse miellän sen näin. Senpä takia luulen, että melko moni minut tunteva yllättyi, kun pyrin mukaan tähän ruljanssiin.

En nyt yritä kerjätä tällä tekstillä huomiota että ”Hei, minäpäs olen vähän tällainen uniikki vaihtari!” Kaikki me olemme erilaisia yksilöitä ja tunnen tyyppejä, joissa on vähän samaa "vikaa". Etenkin suomalaisilla on tapana huolehtia, mitäköhän muut mahtaa minusta ajatella. Sitä olen itsekin miettinyt, mutta loppujen lopuksi päätin, etten rassaa sillä päätäni. Olen yrittänyt tiivistää ajatukseni lyhyehköön muotoon.  ”Niin kauan kuin arvostat toisia ihmisiä ja olet kohtelias heitä kohtaan, ei sinun tarvitse huolehtia, mitä he saattavat ajatella sinusta."

En koe ainakaan vielä, että oma Muutos2014 olisi onnistunut. Se, mitä lähdin hakemaan. Mutta en välitä siitä, aion olla oma itseni ja nauttia elämästä myös vuoteni jälkimmäisen puoliskon.

Siittä vielä loppuun kuvat:

Yksi kentän staroista.

Kukas se siellä, hiukset taakse sudittuna? Kuka tunnistaa?

Paikat oli tällä kertaa aika paljon paremmat,
kuin edellisellä kerralla.